Ylä-Karjala –lehdelle Viestinnän teko 2016 -kunniakirja Pohjois-Karjalassa

ea_saarelainenanu

Anu Saarelainen vastaanotti Elli Aaltosen luovuttaman tunnustuksen 28.11.2016 Joensuussa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vuoden 2016 Viestinnän teko -kunniakirjan Pohjois-Karjalassa Ylä-Karjala –lehdelle harvaan asutun maaseudun palvelujen, elinvoiman ja asukkaiden osallisuuden esille nostamisesta lehden jutuissa ja artikkeleissa.

Tänä vuonna palkitaan maakunnittain lehti, joka on toiminnallaan, jutuillaan ja artikkeleissaan pitänyt huolta siitä, että maaseudun harvaan asutut alueet  ovat esillä ja alueilla asuvien ihmisten ääni on päässyt kuuluville. Muun muassa liikenneyhteydet, palvelujen häviäminen, kaupan, postin, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja työpaikkojen siirtyminen pois sekä nuorten koulutuspaikkojen väheneminen aiheuttavat maakunnan pääkaupungista syrjemmillä alueilla omat haasteensa. Ylä-Karjala –lehti on tehnyt arvokasta työtä maaseudun äänen kuulumiseksi niin maakunnan kuin Suomen päätöksenteossa ja on näin antanut harvalla alueella elämiselle ihmisen äänen ja kasvot Pohjois-Karjalassa.

Viestinnän teko -kunniakirja myönnetään yksityiselle henkilölle, yhteisölle, yritykselle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka viestinnän toimenpitein on tukenut aluehallintoviraston keskeisten tavoitteiden eli oikeusturvan, hyvinvoinnin tai turvallisuuden toteutumista.

Ylijohtaja Elli Aaltonen luovutti tunnustuksen toimittajien joulutilaisuudessa 28.11.2016 Joensuussa.