Nesteen ja vapaalaskija Antti Autin yhteistyö on Vuoden Sponsorointiteko 2017

124058

Palkinnon vastaanottivat Mikko Lötjönen Pulpista sekä Sirpa Tuomi ja Minna Liang-Sormunen Nesteeltä. Antti Autti ei päässyt tilaisuuteen.

Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry on valinnut Nesteen ja Antti Autin nelivuotisen Ainoa suunta on eteenpäin -yhteistyön Vuoden Sponsorointiteoksi 2017. Korkeatasoiseen kilpailuun osallistui kaikkiaan 40 projektia urheilun, kulttuurin ja yhteiskuntavastuun alalta. Valinnan teki yhdistyksen kutsuma markkinoinnin ammattilaisista koostuva raati. Raadilla oli mahdollisuus valita ehdotettujen projektien lisäksi myös muita, erityisen ansiokkaina pitämiään toteutuksia.

“On hienoa jälleen huomata, miten korkealla tasolla Suomessa sponsorointia toteutetaan ja näinkin laveasti. Nämä nyt palkitut työt eivät häpeä kansainvälisessä vertailussa”, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry:n toimitusjohtaja Risto Oksanen.

Raati listasi Nesteen ja Antti Autin kumppanuuden ansioiksi muun muassa aidon yhdessä tekemisen lisäksi rohkeuden, yhteisten arvojen kommunikoinnin ja yhteistyön monipuolisen hyödyntämisen. Lisäksi raati arvosti yhteistyön pitkäjänteisyyttä sekä yllätyksellisyyttä kansainvälisen suuryrityksen ja yksilölajin extreme-urheilijan välillä.

“Neste on ollut minulle ensimmäinen lautailun ulkopuolinen pidempi yhteistyökumppanuus. Alusta asti olemme haastaneet ja kuunnelleet toisiamme ja sitä kautta toteuttaneet yhteisiä tavoitteitamme: jatkuvaa uudistumista ja eteenpäin menemistä. Olen oppinut valtavasti näinä neljänä vuotena ja voin hyödyntää oppimaani tulevissa yhteistyökuvioissani”, summaa Antti Autti.

Myös Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi kehuu yhteistyön sujuvuutta ja tuloksellisuutta: “Tämä on upea tunnustus pitkäjänteiselle sponsorointiyhteistyölle, joka on ajan myötä vahvistunut.  Ainoa suunta on eteenpäin -tarinankerronta on syventynyt turvallisuudesta ja ilmastonmuutoksesta viestimiseen, jotka ovat kulmakiviä sekä Nesteen liiketoiminnassa että lumilautailussa. Antin kanssa yhteistyö on ollut huikea matka, joka on vahvistanut Nesteen mielikuvaa erityisesti kotimaisena, korkealaatuisena, luotettavana ja vastuullisena edelläkävijänä.” Yhteistyössä markkinointitoimistona on ollut Pulp.

Nesteen ja Antti Autin yhteistyö tulee saamaan alan huomiota myös kansainvälisesti, sillä se kilpailee Suomen edustajana Euroopan parhaan sponsoroinnin tittelistä. The Best of European Awards palkitaan 7.2.2018 Euroopan sponsorointiyhdistyksen (ESA) gaalassa Lontoossa.

Kaikki vuoden Sponsorointiteko -ehdokkuudesta kilpailleet työt:

http://www.sponsorointijatapahtumamarkkinointi.fi/aanestys/vuoden-sponsorointiteko-2017