Kulttuurilehtien tilaustukea koskeva selvitys valmistunut

Kulttuurilehtien tilaustuki on tarpeellinen sekä kirjastoille että lehdille selviää opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksestä. Tilaustuki edistää kulttuurilehtien tasavertaista saatavuutta, laajentaa yleisten kirjastojen lehtitarjontaa ja osaltaan kasvattaa kulttuurilehtien levikkiä.

Selvityksessä tarkasteltiin yleisten kirjastojen käyttöön kohdistettua kulttuurilehtien tilaustukea sekä sen merkitystä kirjastoille ja kulttuurilehdille. Tilaustuella yleiset kirjastot voivat tilata kulttuurilehtiä kokoelmiinsa.

Selvityksestä ilmenee, että tilaustuki kasvattaa kulttuurilehtinimekkeiden määrää ja samalla laajentaa kirjastojen lehtivalikoimien aihepiirejä. Kirjastot suosivat kuitenkin vuosittain lähes samoja kirjallisuutta, kulttuuria ja musiikkia käsitteleviä lehtiä ja tilaavat tarjontaan nähden vähän yhteiskunnallisia lehtiä. Tilastoista käy ilmi, että kirjastojen lehtitilauksissa toistuvat samat suosikit vuodesta toiseen. Kuusi suosituinta tilattua nimikettä vuonna 2016 olivat Luontokuva, Episodi, Parnasso, Onnimanni ja Soundi.

Kirjastot ovat selvityksen aineiston mukaan tyytyväisiä tilaustukeen. Määräraha näyttää olevan asukasmäärältään pienempien kuntien kirjastoille erityisen tärkeä, sillä pienten kuntien kirjastoissa on huomattavasti suppeammat kulttuurilehtikokoelmat kuin isompien kuntien kirjastoissa. Ilman tilaustukea vähemmän kysytyt kulttuurilehdet saattaisivat jäädä pieniltä kirjastoilta kokonaan hankkimatta.

Kirjastot kertoivat kulttuurilehdillä olevan hyvin vaihtelevasti kysyntää. Kulttuurilehtien tunnettavuutta kirjastokävijöiden keskuudessa olisi ehkä syytä selvittää tulevaisuudessa.

Tilaustukea ei ole myönnetty suoraan yleisille kirjastoille eikä kunnille. Yleisen käytännön mukaan kirjastot tilaavat lehdet lehtivälittäjän kautta. Kulttuurilehtien tilaustuen lehtivälittäjäksi valikoitui kokeiluvuonna 1995 BTJ Oy, jolle on vuoteen 2016 saakka myönnetty valtionavustus kirjastojen lehtitilausten vastaanottamiseksi ja tilausten välittämiseksi kustantajille. Yhtiön tehtävänä on ollut kerätä kirjastojen tilaukset, hoitaa yhteydenpito lehtikustantajiin ja toimittaa kirjastojen tilaukset kustantamoille, jotka puolestaan toimittavat lehdet kirjastoille.

Tilaustuen lehtivalikoima muodostetaan vuosittain niistä kulttuurilehdistä, joille on myönnetty avustusta lehden julkaisemiseen. Siten valikoima vaihtelee eri vuosina. Vuodeksi 2017 kirjastot saattoivat tilata lehtiä valikoimasta, johon sisältyi 81 lehteä.

Vähälevikkisten kulttuurilehtien tilaustuki

Vähälevikkisten kulttuurilehtien tilaustuki muodostaa yhdessä kulttuurilehtiavustuksen kanssa kulttuurilehtimäärärahan kokonaisuuden, joka viime vuosina on ollut suuruudeltaan noin 1,1 miljoonaa euroa. Vuosittain lähes 900 000 euroa on myönnetty suorina avustuksina kulttuurilehtien julkaisemiseen. Vuonna 2017 avustusta myönnettiin 102 lehdelle.