TURUN KAUPUNKI VALITSI KMG TURUN STRATEGISEKSI MAINOSTOIMISTOKUMPPANIKSEEN

KMG Turku saavutti menestystä, kun Turun kaupunki kilpailutti mainostoimistopalveluiden hankintansa alkuvuodesta 2019. Hankinta oli jaettu useampaan osa-alueeseen, joista tulimme valituksi Turun bränditoimistoksi sekä tuotantotöiden toteuttajaksi Turun kaupungille ja Turun ammattikorkeakoululle.

KMG Turku on tehnyt yhteistyötä Turun kaupungin kanssa jo vuodesta 2010. Yhteistyö aloitettiin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintojen kanssa, ja vuonna 2014 tulimme valituksi yhdeksi kolmesta mainostoimistosta koko Turun kaupungille. Yhteistyö on ollut laaja-alaista, ja suurelle yleisölle näkyvintä on ollut työ seudullisen joukkoliikenneyhtiö Fölin kanssa. Fölin brändiä ja kampanjoita on kehitetty voimakkaasti kuluneina vuosina.

Nyt yhteistyö laajenee entuudestaan, ja vastaamme alkaneella sopimuskaudella bränditoimistona muun muassa kaupungin ja sen eri toimialojen sekä yksiköiden brändin kehittämisestä ja kampanjoiden suunnittelusta.

“KMG on tehnyt pitkään hyvää työtä seudullisen joukkoliikenneyhtiö Fölin kanssa. Markkinointi on ollut rohkeaa, edistyksellistä ja hyvin näkyvää. Samaa toivomme nyt alkavalta yhteistyöltä Turun kaupungin kanssa”, toteaa Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila.

Koko KMG:n porukka on iloinnut luottamuksesta sekä siitä, että saamme kehittää hyvää yhteistyötä entistä tiiviimmäksi. Alun maljojen noston jälkeen tehotiimimme onkin hypännyt malttamattomasti uusien juttujen pariin.