Toimialansa edelläkävijä Safetum hakee vahvaa kasvua brändin kehittämisestä – uudistuksen takana hasan & partners

Anssi Arte_Tuomas Jurvelin_Rasmus Stoltzenberg_Karoliina Harjula

Kiinteistöjen pelastusturvallisuuden ja työturvallisuuden asiantuntijayritys Safetum investoi suomalaisen kasvuyrityksen mittakaavassa poikkeuksellisen rohkeasti kokonaisvaltaiseen brändiuudistukseen. hasan & partnersin kanssa toteutettu uudistus näkyy jo esimerkiksi yrityksen verkkosivuilla. Uusi brändi henkii tulevaisuuden digitaalista turvallisuuskulttuuria ja alleviivaa Safetumin edelläkävijyyttä kiinteistö- ja työturvallisuusalalla.

Safetum hyödyntää digitaalisia palveluja kiinteistöjen pelastusturvallisuuden ja yritysten työturvallisuuden suunnittelussa. Yritys aloitti hasan & partnersin kanssa brändityön lokakuussa 2018.

Yksinomaan tulorahoituksella vuodesta  2012 kasvanut Safetum näki brändin kehittämistyön seuraavana tärkeänä kasvun ajurina.  hasan & partners toteutti Safetumille uuden visuaalisen identiteetin, yritystarinan sekä brändin puhetavan. Alkuvuodesta kumppanuutta jatkettiin brändin jalkauttamisella verkkosivuille.

– Safetumilla ymmärrettiin välittömästi ehjän ja harkitun brändin arvo. Uutta identiteettiä lähdettiin rakentamaan mitattavan turvallisuuden ja turvallisuusindeksin ympärille heijastelemaan Safetumille omaleimaista standardinomaista edelläkävijyyttä, yrityksen visuaalisesta ilmeestä vastannut hasan & partnersin designer Anssi Arte sanoo.

Brändityön lisäksi Safetumin liiketoiminnan kasvua pyritään kiihdyttämään seuraavina vuosina uudistamalla yrityksen digitaalisia palveluita ja rekrytoimalla aktiivisesti lisää osaajia. Tärkeä kehitystyö on onnettomuuksia ja vahinkoja ennaltaehkäisevä palvelukonsepti, jolla pyritään luomaan alalle aivan uudenlaista turvallisuuskulttuuria.

– Pelastusturvallisuuden vuosijulkaisuissa on nähtävissä, että kiinteistöissä keskitytään pelastussuunnitelmadokumenttien laadintaan, mutta riskien kartoitus ja siitä seuraava parantavien toimenpiteiden suunnittelu on puutteellista. Me haluamme kehittää uudenlaista turvallisuuskulttuuria, jonka keskiössä on mitattavuus. Kehittämämme mittaristo näyttää eri havaintojen kautta yhdellä silmäyksellä, millä tasolla kiinteistön turvallisuus on, Safetumin toimitusjohtaja Tuomas Jurvelin tiivistää.

Safetumin brändiuudistuksesta vastanneeseen tiimiin kuuluivat hasan & partnersilla suunnittelija Anssi Arte, strategi Karoliina Harjula, copywriter Rasmus Stoltzenberg, luova johtaja Tobias Wacker sekä liiketoimintajohtaja Reino Tikkanen. Yrityksen takana seisoo myös pääomasijoitusyhtiö Saari Partners.