Aurinkomatkat ja IKEA korjasivat voiton kotiin Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimuksessa

Asiakkuusindeksi 2019-tutkimuksen tulosjulkistuksessa asiakaskokemus-indeksissä ykköseksi nousi Aurinkomatkat pistein 83,2. Toiselle sijalle ylsi Musti ja Mirri (81,2) ja kolmanneksi tuli Yliopiston Apteekki (79,5). Kärkikolmikko pysyi samana kuin viime vuonna, mutta järjestys muuttui. Asiakasuskollisuutta kartoittavan indeksin ykkönen oli IKEA pistein 73,9, kakkosena HSL (72,6) ja kolmantena oli OP (71,8).

Tämän vuoden tutkimuksen tärkeimpiä löydöksiä oli Avauksen partnerin Tom Nickelsin mukaan se, että suomessa yritykset ovat löytäneet kolme päätapaa erottautumiselleen: Henkilökohtaisuus, innovatiivisuus ja hintamielikuva. Nickelsin mukaan yritysten väliset erot ovat viime vuosina kasvaneet. Erityisesti pankkien ja vähittäiskauppojen parhaimmiston ja häntäpään välinen etäisyys on kasvanut.

”Asiakasymmärryksen ja automaation avulla pitää kyetä luomaan kudelma jossa on arjen humaania asiakasdialogia sekä yhteisöllisesti kiinnostavaa arvoihin kytkeytyvää isoa viestintää, ja kaiken ytimessä on palvelukohtaamisten timanttinen toteutus” tiivistää ASML:n toimitusjohtaja Jari Perko modernin asiakaskokemuksen voittavaa yhtälöä.

Asiakkuusindeksi on vuosittain tehtävä Asiakkuusmarkkinointiliiton (ASML) ja Avauksen tutkimus jossa tutkitaan Suomen markkinoilla toimivien yritysten asiakaskokemusta ja asiakasuskollisuutta. Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimukseen osallistui noin 2700 kuluttajaa arvioiden omia asiakkuuksiaan 55 yrityksessä. Tutkimuksen ovat teettäneet ASML ja Avaus vuodesta 2008 alkaen.

Katso lisää ja tilaa ilmainen raportti tutkimustuloksista