:COVID-19: Messukeskus sulkee parhaillaan käynnissä olevat tapahtumansa koronavirustilanteen vuoksi

Koronavirustilanteen muututtua sosiaali- ja terveysministeriö on 12.3. ohjeistanut suomalaisia tapahtumajärjestäjiä siirtämään tai peruuttamaan yli 500 henkilön tilaisuudet ja tapahtumat Suomessa.

Viranomaisohjeistusta noudattaen Messukeskus sulkee parhaillaan käynnissä olevat tapahtumansa. Messukeskuksessa ovat käynnissä Gastro Helsinki -messut, PacTec, FoodTec ja PlastExpo Nordic messut sekä Sign, Print & Pack -messut. Messut suljetaan tänään klo 16, ja asiakkaille tiedotetaan muutoksesta välittömästi. Vuoden Kokki ja Vuoden tarjoilija -kilpailut käydään huomenna perjantaina aiemmin kerrotun aikataulun mukaisesti mutta ilman yleisöä.

– Messukeskus noudattaa tarkasti viranomaisohjeistuksia. Asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme messujen hyväksi tehdystä työstä, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. 

Myös huhti-toukokuuksi suunnitellut Messukeskuksen tapahtumat siirretään

Messukeskus siirtää myös huhti-toukokuuksi suunnitellut yli 500 henkilön tapahtumansa myöhemmäksi vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Myöhemmäksi siirtyvät tapahtumat ovat:

Kevätmessut ja Lähiruoka & Luomu (alkuperäinen ajankohta 2.-5.4.)
Lapsimessut, HupiCon ja OutletExpo (17.-19.4.) sekä Eläinystäväni (18.-19.4.)
The HIMSS & Health 2.0 European Conference (26.-28.5.)

Jo aiemmin tiedotettiin, että Sairaanhoitajaliitto, Fioca ja Messukeskus siirtävät yhdessä järjestämänsä Sairaanhoitajapäivät (25.-26.3.) uuteen ajankohtaan, sillä vallitseva koronavirustilanne työllistää juuri nyt hoitohenkilökuntaa monissa sairaanhoitopiireissä.

Messukeskuksessa järjestetään myös muiden tapahtumajärjestäjien toteuttamia tapahtumia ja kokouksia. Niiden muutoksista tiedotetaan erikseen.  

Kevätkauden tapahtumille pyritään löytämään uusi, toimialoja mahdollisimman hyvin palveleva ajankohta myöhemmin tänä vuonna. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä muutoksista. Tapahtumien uudet päivämäärät ilmoitetaan Messukeskuksen sivulla www.messukeskus.com heti, kun se on mahdollista.