Kohtaamisia, jotka jättävät jäljen: Finnairin ja Finavian Match made in HEL on tänä vuonna lyhytelokuva

Finnair on lentänyt Aasiaan jo 35 vuoden ajan, ja Helsinki-Vantaan lentoasemasta on vuosien mittaan tullut merkittävä idän ja lännen välisen lentoliikenteen keskus. Finnair ja Finavia juhlistavat tätä nyt julkaisemalla lyhytelokuvan, joka kertoo ihmisten välisestä kohtaamisesta.

Finnair ja Finavia toivat yhteen joukon elokuva-alan ammattilaisia Koreasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista, tehtävänään kertoa tarina merkityksellisistä kohtaamista. Koreaan ja Suomeen sijoittuvan East and west side story -nimisen lyhytelokuvan ohjaajina ovat ruotsalainen Volvo-mainoksienkin ohjaajana tunnettu Johan Storm ja korealainen useita kansainvälisiä projekteja tehnyt Wookie. Ohjaajat näyttävät kumpikin oman näkökulmansa samaan tarinaan, jonka on käsikirjoittanut yhdysvaltalainen Danny Sangra. Pääosia esittävät Anne Bergstedt, joka on nähty muun muassa Broadwalk Empire -sarjassa ja Black swan -elokuvassa, sekä korealainen useissa teatteri- ja filmiproduktioissa esiintynyt Jae Hoon.

Lyhytelokuvan ensi-ilta on 6.9. Helsinki-Vantaan lentoasemalla pidettävässä kansainvälisessä kutsuvierasnäytöksessä. Aiempina vuosien Match made in HEL toi ammattiskeittaajia Helsinki-Vantaan lentoasemalle (2014) ja muutti kiitotien muotinäytöksen estradiksi (2016).

“Halusimme kertoa mukaansatempaavan tarinan siitä, miten kohtaamiset ihmisten välillä rikastuttavat elämää – tai jopa muuttavat sitä”, kertoo Finnairin markkinoinnista, brändistä ja kanta-asiakasohjelmasta vastaava johtaja Johanna Jäkälä. ”Elokuva kertoo myös tarpeesta omaan tilaan, mikä on hyvin suomalaista. Elokuvan ensi-iltaan tulee kansainvälistä mediaa, ja tämä on loistava tilaisuus tuoda esiin Suomea ja tarjoamiamme yhteyksiä maailmalle.”

”Helsinki-Vantaa on todellinen idän ja lännen välinen risteyspaikka. Matkailu yhdistää ihmisiä ja kulttuureita, lisää keskinäistä hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta. Lentoasemalla näemme joka päivä, miten kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa kohtaavat toisensa ja kokevat jotakin merkityksellistä. Taide on yleismaailmallinen kieli, joka myös voi yhdistää nämä kaksi eri maailmaa ainutlaatuisella tavalla. Elokuva on luonnollinen tapa kertoa taiteen keinoin tarinoita näistä kohtaamisista”, sanoo Finavian markkinoinnista, viestinnästä ja asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Katja Siberg. ”Odotamme innolla, että voimme jakaa nämä hetket ja tarinat koko maailmalle ja tehdä samalla tunnetuksi Suomea ja sen parhaita puolia.

Finnairin reittiverkosto kattaa 19 Aasian kohdetta, seitsemän Pohjois-Amerikan kohdetta ja yli 100 Euroopan kohdetta, ja yhtiön liikenne on voimakkaassa kasvussa. Tänä kesänä Finnair lentää 97 lentoa viikossa Aasiaan, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Helsinki-Vantaan lentoasema on merkittävä idän ja lännen välinen lentoliikenteen solmukohta. Helsinki-Vantalla on käynnissä miljardin euron kehitysohjelma, jonka myötä lentoasema valmistautuu palvelemaan vuositasolla yli 30 miljoonaa matkustajaa.

Katso elokuvan trailer täältä:

https://youtu.be/fnv6bQAwcGY

Match made in HEL kampanjasivusto:

www.matchmadeinhel.com

Tupla kuvattiin ensimmäisenä suomalaisena suklaabrändinä avaruudessa

Tupla-suklaapatukasta tuli tänä vuonna ensimmäinen suomalainen suklaabrändi, joka kuvattiin avaruudessa. Yhteistyössä Sent into Spacen kanssa toteutetuissa kuvauksissa Tupla lähetettiin säähavaintopallossa maan ja stratosfäärin välimaastoon.

Tupla lensi kuvauksia varten avaruuden rajamaille 33 877 metrin korkeuteen kahden tunnin ajan ja palautui lopulta ehjänä takaisin. Tuplan avaruuslento on nähtävissä Tuplan Youtube-kanavalla

www.youtube.com/watch?v=hN42V-D3K4s

Tuplan kuvaukset liittyvät uuteen avaruusteemaiseen kampanjaan, jossa etsitään rohkeita astronauttikokelaita. Tupla on kautta historian sijoittanut kampanjansa seikkailuteeman ympärille. Viime keväänä nähtiin ensimmäinen tuotantokausi Prinssi Jusufin tähdittämästä Hungry for Adventure -ohjelmasarjasta, jossa rap-artisti haastaa suomalaisia matkalle maailman ääriin. Tänä vuonna seikkailuteema sijoittuu maan ulkopuolelle.

Viisiosainen Hungry for Adventure -tv-sarja Subille syksyllä

Prinssi Jusuf debytoi keväällä 2017 Hungry for Adventure -ohjelmasarjassa vieden kolme suomalaista seikkailijaa unohtumattomalle matkalle Islantiin, Meksikoon ja Japaniin. Tuloksena syntyi Youtubessa julkaistu kolmen videon sarja.

– Viime vuoden kampanja ylitti tavoitteet: ohjelman katselukertoja kertyi Youtubessa lähes 3 miljoonaa. Tupla-patukoitakin myytiin viime vuonna ennätysmäärä, lähes 19 miljoonaa kappaletta, Cloettan markkinointipäällikkö Alexandra Rehnberg kertoo.

Ensi kesänä kuvattavan Hungry for Adventure -seikkailusarjan toisen tuotantokauden teemana on avaruus. Sarjaa jälleen tähdittävä rap-artisti Prinssi Jusuf etsii ohjelmaa varten suomalaisia uskalikkoja testaamaan astronauttikokelaan elämää.

– Kun ensimmäisen kerran kuulin kampanjan teemasta, en meinannut uskoa asiaa todeksi. Tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta päästä luotsaamaan avaruusseikkailua. Ei todellakaan ole jokapäiväinen juttu, Prinssi Jusuf kommentoi.

Seikkailusarjan osallistujahaku käynnistyy 21.5.2018. Hakijoiden joukosta valitaan 20 rohkeaa seikkailijaa bootcampille, jossa testataan kokelaiden henkistä ja fyysistä kapasiteettia. Bootcampilta valitaan osallistujat matkustamaan Prinssi Jusufin kanssa Venäjällä sijaitsevaan Yuri Gagarin Cosmonaut Training Centeriin.Seikkailusta kuvataan 5-osainen ohjelmasarja, joka esitetään Subilla syksyllä 2018.

Guns N’ Roses tuo joulun Lidlin mainoksessa

967e16d5c51d987d_800x800ar

Lidl työntää oman lusikkansa soppaan kilpailussa tämän vuoden koskettavimmasta joulumainoksesta. Itsenäisyyspäivänä alkavassa kampanjassa on mukana kaikki klassisen joulutarinan ainekset, mutta kiiltokuvamaailmasta se pyrkii pysyttelemään kaukana. Kampanjan teemana on aito joulumieli ei vanhene koskaan.

– Joulufilmeistä on tullut lyhyessä ajassa todellinen mainosilmiö Super Bowlin rinnalle. Oman näkökulman löytäminen tuttuihin ja kaluttuihin teemoihin teki haasteesta mielekkään, kertoo Lidl Suomen markkinointipäällikkö Seppo Niemelä .

Joulun aikaan mainoskatkoilla näkyy yhä enemmän tunteisiin vetoavia tarinoita. Myös Lidl halusi tuoda ostoshysterian rinnalle suurempia arvoja ja tehdä jotain sellaista, joka koskettaa oikeasti. Suuressa roolissa on Guns N’ Roses -yhtyeen kasariklassikko “Sweet child o’ mine”, josta Marko Nyberg sovitti täysin uudenlaisen version.

– Alusta saakka oli selvää, että musiikilla on tässä tarinassa valtava rooli. Sweet child o’ mine kuulosti ensi kuulemalta täydelliseltä ratkaisulta. Onneksi saimme bändiltä hyväksynnän, vaikka päätös menikin aivan viime tinkaan, Niemelä sanoo helpottuneena.

Filmin ovat toteuttaneet Folk Finland, Director’s Guild ja El Camino. Ohjaaja Vesa Manniselle työ oli ensimmäinen Suomessa neljään vuoteen. Joulukuun aikana katukuvaan ilmestyy myös filmin inspiroima ulkomainoskampanja.

Youtube-linkki filmiin: https://youtu.be/7ptHaLT64Nw

HSY:n Kiitos kun lajittelet! on vuoden paras elokuvamainos

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Kiitos kun lajittelet! -video on voittanut Finnkinon järjestämän vuoden parhaan elokuvamainoksen yleisöäänestyksen. Mainoksessa HSY kertoo, miksi kotona syntyvä biojäte kannattaa lajitella. Kampanjoinnin jälkeen pääkaupunkiseudun asukkaat lajittelivat biojätettä selvästi aiempaa enemmän.

Palkitusta elokuvamainoksesta selviää, että HSY:n uusi biokaasulaitos tekee asukkaiden lajittelemasta biojätteestä multaa ja energiaa. Elokuva oli osa HSY:n kaksivuotista Kiitos kun lajittelet! -kampanjaa, joka kannusti asukkaita lajittelemaan muun muassa biojätteen, lasin ja metallin. Kampanjointi on tuottanut näkyvää tulosta.

  • Kampanjan jälkeen biojätettä saatiin käsittelyyn yli kuusi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Kierrätys ja lajittelu selvästikin kiinnostavat asukkaita, sanoo HSY:n erityisasiantuntija Sari Kemppainen.

Kilpailussa oli mukana yli 300 Finnkinossa esitettyä mainosta, joiden joukosta asiantuntijaraati valitsi loppukilpailuun 15 parasta. Niistä katsojat äänestivät voittajaksi HSY:n mainoselokuvan. Voittaja julkistettiin keskiviikkona 7. syyskuuta.

  • Humoristinen kerronta vetosi katsojiin ja HSY:n kampanja otettiin Finnkinon tutkimusten mukaan erinomaisesti vastaan. Tulosten perusteella mainoksesta pitäminen oli yli kaksi kertaa parempi kuin kampanjoilla keskimäärin, toteaa Media Insight Manager Hannele Jauhiainen Finnkinolta.

Kampanjan suunnitteli HSY yhdessä mainostoimisto Superlatiivin kanssa, ja elokuvan tuotti Pablo Films. Mainoselokuvaa tähdittävät toimittaja Arman Alizad ja Suomen suosituimmaksi aasiksi tituleerattu Sumu Sireeni.

Kolmen kärjessä olivat HSY:n lisäksi Liikenneturvan #Rohkee-kampanja ja Ruokakeskon toteuttama Pirkan Joulufilmi.