Sote ohitti medianäkyvyydessä Trumpin, presidentinvaalit ja olympialaiset

Suuri maakunnallinen kiinnostus nosti sotevyyhdin alkuvuoden uutisoiduimmaksi aiheeksi. Toiseksi eniten media kirjoitti Donald Trumpista ja kolmanneksi uutisoiduimmaksi aiheeksi kiri PyeongChangin talviolympialaiset. Sosiaalisessa mediassa reagointia herätti alkuvuonna eniten Seuran selvitys Juha Sipilän sidonnaisuuksista.

Pohjoismaiden johtava media-analyysitoimisto Retriever selvitti, mitkä uutisaiheet saivat eniten näkyvyyttä mediassa tammi-toukokuu 2018 välisenä aikana. Vaikka kansainvälisesti median huomio on jo pitkään ollut kiinnittynyt Donald Trumpiin, kotimaan politiikan kärkiaihe soteuudistus kiilasi Suomen medianäkyvyydessä ohi.

– Mielenkiintoista oli, että Trump ja olympialaiset olivat uutisoiduimpia aiheita kun katsotaan valtakunnan päämedioiden (YLE, MTV, iltapäivälehdet ja Helsingin Sanomat) tarjontaa. Sote on kuitenkin maakunnallisesti ja paikallisesti niin kiinnostava, että kokonaisnäkyvyys oli aiheista suurin, Retrieverin analyysipäällikkö Eevi Alanissikertoo.

Yksittäisistä medioista eniten sotesta uutisoi sanomalehti Karjalainen, jota seurasi Helsingin Sanomat. Muita valtakunnanmedioita ei kärkikymmenikköön mahtunut, vaan maakuntamediat olivat aktiivisimpia soteuutisoijia. Sosiaalisessa mediassa reagoitiin ahkerimmin Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa kerrottiin kuinka jokainen suomalainen pisteytetään sen mukaan, miten paljon hän rasittaa terveydenhuoltoa.

Kotimaan politiikka nousi myös sosiaalisessa mediassa ykköseksi, kun tarkasteltiin mitkä uutiset herättivät eniten reagointia. Seuran artikkeli Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla kirvoitti kansalta jakoja, kommentteja ja reaktioita yli 63 000 kappaletta.

Retriever keräsi aineistoa alkuvuoden uutisaiheista kotimaan printti- ja verkkomediasta ajalla 1.1.-31.5.2018. Printtilehtiä oli mukana 249 ja verkkomedioita 504.