:VIDEO: Vanhemmista ihmisistä vihdoin sankareita myös markkinoinnissa – Instrumentariumin uudessa kampanjassa 60-70 -vuotiaat juhlistavat rakkauden kesää

Todellinen rakkauden kesä elettiin noin 50 vuotta sitten. On aika elää se uudestaan. Instrumentariumin kesäkampanjan malleina nähdään 60–70 -vuotiaista koostuva “jengi”, joka viettää elämänsä kesää, täynnä rakkautta ja vapautta Kaj Hyttisen vuoden 1968 “Muistan Kesän” -klassikkobiisin tahtiin. Tarinan sankarit elävät täysin rinnoin uutta, huoletonta vapauden aikaa.

Ei enää pelkkinä isoäiteinä ja isoisinä

Suomalaisista jo lähes puolet (yli 47%) on yli 55-vuotiaita. Yli 65-vuotiaita suomalaisia on tällä hetkellä lähes 1,2 miljoonaa. Markkinoinnin kuvasto on kuitenkin jäänyt jälkeen muutoksessa ja mainoskuvasto koostuu usein vain parikymppisistä ihmisistä. Vanhemmille ihmisille on jätetty vain isoäidin/isän rooli. Instrumentarium haluaa olla ensimmäisten joukossa tuomassa vanhemmat ihmiset uuteen rooliin: omina yksilöinään, aktiivisina ja itsenäisinä kansalaisina.

Mummot rokkaa

Vanhempien ihmisten muuttuneesta roolista kertovat osaltaan myös erilaiset ”mummodiscot”, joissa ”twerkataan ja juodaan lonkeroa” ja muut suositut aktiviteetit, jotka aiemmin nähtiin kuuluvaksi vain nuoremmalle ikäpolvelle. Myös sosiaalisesta mediasta löytyy suosittuja hahmoja, jotka eivät mahdu perinteiseen ikäraamin mukaiseen käyttäytymismalliin.

Muutos lähtee myös emojeista

Muutos syntyy vain toiminnan ja tekojen kautta. Näin ollen pienet symbolisetkin eleet voivat osaltaan edesauttaa muutosta. Instrumentarium lanseeraa myös uudet, koko maailman käyttöön tarkoitetut vanhempaa naista ja miestä kuvaavat emojit. Perinteisen nutturamummon ja kaljun papparaisen rinnalle tuodaan nuorekkaat, positiiviset ja elämäniloiset hahmot, jotka ovat selvästi oman elämänsä sankareita.