Ympäristökampanja Save Sallalle historiallinen palkintosaalis Cannes Lions –mainoskilpailussa: Grand Prix -palkinto, kolme kultaista ja kolme pronssista leijonaa!

Maailmanlaajuista huomiota saanut Save Salla – Save the Planet -ympäristökampanja palkittiin avokätisesti Cannes Lions – mainoskilpailussa. Kampanja palkittiin Grand Prix-palkinnolla sekä kolmella kultaisella ja kolmella pronssisella leijonalla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun osin suomalaisvoimin toteutettu kampanja yltää vastaavaan suoritukseen.

Tammikuussa käynnistyneessä kampanjassa Sallan kunta ilmoitti hakevansa vuoden 2032 kesäkisaisännyyttä. Kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa paljastettiin, että kysymyksessä oli ilmastokampanja, jossa Salla haastoi maailman entistä vaikuttavampiin ilmastotoimiin. Kampanja herätti valtavaa kansainvälistä huomiota.

Kampanja on kerännyt noin 7,5 miljardia näyttökertaa 63 eri maassa. Siitä on tehty yli 900 verkkojulkaisua ja pelkästään sosiaalisessa mediassa kampanja on tavoittanut yli 250 miljoonaa käyttäjää. Media-arvoltaan näkyvyys on yli 120 miljoonaa euroa. Kuvaavaa on, että Salla oli kolmen viikon ajan Twitterissä eniten mainittu paikkakunta. Globaalia ilmastokeskustelua kampanja kasvatti yli 8-kertaisesti. Kampanjan toteuttivat brasilialainen mainostoimisto Agencia Africa, House of Lapland sekä Sallan kunta.

Kampanja palkittiin pronssileijonalla Design-sarjassa, New Brand Identity, kultaisella leijonalla Mediasuhteet-sarjan kahdessa eri kategoriassa Corporate Resposibilty sekä Content Creation & Production ja pronssileijonalla Mediasuhteet-sarjan Travel & Leisure –kategoriassa sekä kultaisella leijonalla Direct -sarjan Art Direction –kategoriassa ja pronssileijonalla saman sarjan Travel & Leisure –kategoriassa. Grand Prix –pääpalkinto myönnettiin Viihde-sarjan Sport -kategoriassa.

– Onhan tämä todella hienoa, olo on kuin olympiavoittajalla. Tunnustuksen saaminen Cannes Lions –kilpailussa on jokaisen markkinoijan unelma. Grand Prix -palkinto ja kuusi leijonaa ovat sellainen saavutus, josta emme osanneet edes haaveilla. Olemme todella kiitollisia siitä, että saimme olla toteuttamassa näin tärkeää ja rohkeaa kampanjaa, toteaa House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen.

– Ilmastonmuutos on valtava haaste, joka meidän on taklattava yhdessä. Upeaa, että Sallalla oli mahdollisuus lähteä pienenä arktisena paikkakuntana mukaan tähän kampanjaan esimerkkinä ilmastonmuutoksen vaikutuksista ihmisten arkeen pohjoisilla alueilla ja haastaa samalla muu maailma mukaan yhteiseen ilmastotyöhön. Todella hienoa ja koskettavaa, että kampanja saa näin poikkeuksellista tunnustusta, toteaa kampanjan kasvona toiminut Salla kunnanjohtaja Erkki Parkkinen.

Cannes Lions vuosittain Ranskan Cannesissa järjestettävä mainosalan tapahtuma, jossa valitaan edellisen vuoden parhaat mainokset eri sarjoissa. Festivaalilla kilpaillaan 12:ssa sarjassa, joissa on useita alakategorioita. Kunkin sarjan parhaille jaetaan kultaisia, hopeisia ja pronssisia leijonapatsaita. Lisäksi erityisen vaikuttava työ voidaan palkita Grand Prix -palkinnolla.

Linkki tuloksiin! https://www.lovethework.com/awards-2021

Kampanja palkittiin muutama viikko sitten myös kansainvälisessä D&AD-mainoskilpailussa kahdeksalla arvostetulla Pencil – palkinnolla.