YTM Laura Saarikoski, 47, on nimitetty Helsingin Sanomien toiseksi päätoimittajaksi. Hänen vastuullaan ovat Helsingin Sanomien syventävät sisällöt läpi toimitusten sekä hyvinvointi-, tiede-, kulttuuritoimitukset, designtoimitus, Lasten uutiset sekä featuretoimitus, jossa tehdään sunnuntaisisältöjen lisäksi Kuukausiliitettä ja HS Teemaa. Lukijat tuntevat monet syventävät sisällöt muun muassa timanttiartikkeleina.

YTM Laura Saarikoski, 47, on nimitetty Helsingin Sanomien toiseksi päätoimittajaksi. Hänen vastuullaan ovat Helsingin Sanomien syventävät sisällöt läpi toimitusten sekä hyvinvointi-, tiede-, kulttuuritoimitukset, designtoimitus, Lasten uutiset sekä featuretoimitus, jossa tehdään sunnuntaisisältöjen lisäksi Kuukausiliitettä ja HS Teemaa. Lukijat tuntevat monet syventävät sisällöt muun muassa timanttiartikkeleina.

Aiemmin Laura Saarikoski on työskennellyt Helsingin Sanomissa useissa tehtävissä, esimerkiksi uutisista vastaavana toimituspäällikkönä, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana, feature- ja sunnuntaitoimitusten esihenkilönä ja politiikan toimittajana.

”Tämä on unelmatyö. Olen valtavan innoissani siitä, että pääsen kehittämään syventäviä sisältöjä Suomen ylivoimaisesti lahjakkaimpien tekijöiden kanssa”, Saarikoski sanoo.

Viime vuodet Saarikoski on vetänyt HS:n uutistoimituksia. Korona, Ukrainan sota ja Suomen haku Natoon ovat tuoneet HS:lle enemmän lukijoita kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi HS on palkittu useita kertoja sekä tutkivasta että data- ja visuaalisesta journalismista.

”Journalismi ei kehity vain yhteen suuntaan, vaan moneen suuntaan yhtä aikaa. Olemme oppineet tekemään yhä nopeampaa ja palvelevampaa uutistyötä. Samaan aikaan meidän pitää pystyä myös yhä syvällisempiin ja visuaalisesti rikkaampiin sisältöihin, joita tehdään erilaisille yleisöille ja vielä eri muodoissa: tekstinä, audiona ja videona”, Saarikoski sanoo.

”Moniarvoisuus on kirjoitettu HS:n periaatelinjaan. Se on hyvä pohja sille, ettemme oleta lukijoidemme omaavan keskenään samoja arvoja. Meidän on tarjottava erilaisia juttuja erilaisia näkökulmia. Samaan aikaan median on pidettävä mielessä ei vain se, mikä meitä erottaa, vaan mikä meitä yhä yhdistää.”

Päätoimittajanimitys on osa Helsingin Sanomien johdon muutosta.

Päätoimittaja Anu Ubaud lopettaa tehtävässään elokuussa ja siirtyy osakkaaksi perustamaan uutta yritystä. Vastaavana päätoimittajana jatkaa Kaius Niemi ja uutisista vastaavana päätoimittajana Antero Mukka. Samalla toimituspäällikkö Esa Mäkinen nimitetään journalistisesta kehityksestä vastaavaksi johtajaksi, joka työskentelee tiiviisti päätoimittajien rinnalla.

”Alati muuttuva digitaalinen toimintaympäristö on omiaan kehittämään Helsingin Sanomille moderneja ammattitaitoisia johtajia. Laura Saarikoski ja Esa Mäkinen ovat molemmat poikkeuksellisen lahjakkaita moniosaajia luotsaamaan osaltaan Hesaria ja sen journalistisia kasvuprojekteja”, päätoimittaja Kaius Niemi sanoo.

Helsingin Sanomien johtoryhmään nousee myös kaupallisesta kehityksestä vastaava Kaisa Aalto, sekä lean-hankkeista ja toiminnan kehittämisestä vastaava Kalle Silfverberg.

Muutokset astuvat voimaan 1.8.2022.