Muutostoimisto Ellun Kanat hakee uutta toimitusjohtajaa. Kirsi Pihan vuonna 2005 perustamaa yritystä on johtanut viimeiset 10 vuotta menestyksekkäästi toimitusjohtaja Taru Tujunen, joka siirtyy syksyllä 2024 hallituksen jäseneksi ja pysyy edelleen yhtenä Ellun Kanojen pääomistajista.
Tujusen aikana yritys on viisinkertaistanut liikevaihtonsa, selvinnyt vaikeista koronavuosista ja on nyt varmalla pohjalla kulkeva, Suomen suurimpiin toimistoihin kuuluva n. 5 miljoonan liikevaihtoa pyörittävä 42 henkilön joukko rautaisia strategisia asiantuntijoita ja ajattelijoita.
”Rekrytoin aikoinaan Tarun Ellun Kanoille oltuani itse n. 10 vuotta toimarina, joten ymmärrän Tarun halun nyt myös uuteen. Samalla tämä on innostava mahdollisuus yritykselle taas uudistua ja muuttua maailman mukana ja Tarun kokemuksen ja näkemyksen saaminen hallitukseen avittaa sitä”, toteaa Ellun Kanojen perustaja ja pääomistaja Kirsi Piha.
”Tulin aikoinaan hommiin strategiseen viestintätoimistoon ja nyt Ellun Kanat on useilla eri liiketoiminta-alueilla toimiva laaja-alainen asiakkaittensa muutoskumppani”, toteaa Taru Tujunen. ”On ollut suuri kunnia saada olla mukana Ellun Kanojen kasvutarinassa. Olen näiden vuosien aikana saanut tehdä töitä maailmanluokan ajattelijoiden – oman porukan sekä Ellun Kanojen asiakkaiden – kanssa”, Tujunen jatkaa.
Ellun Kanat on Taloustutkimuksen viestintäalan imagotutkimuksen mukaan (2023) Suomen tunnetuin, yksi näkemyksellisimmistä ja luovimmista toimistoista. Ellun Kanoja arvostetaan erityisesti strategisesta otteestaan. Muutostoimistona Ellun Kanat tunnetaan erityisesti kyvystään auttaa asiakasta näkemään ja toteuttamaan muutosta. Ellun Kanojen palvelualueet ovat strategia & muutoksen johtaminen, brändit & design, vaikuttaminen & vastuulllisuus, kriisiviestintä & luottamusriskit ja strateginen viestintä.
”Uudelta toimarilta odotamme normaalien toimaritaitojen lisäksi mm. kokemusta erinomaisesta ihmisjohtamisesta sekä liiketoiminnan johtamisesta, strategista ajattelua, asiakasymmärrystä, uteliaisuutta ja uskallusta uuteen sekä vahvaa eettistä ja moraalista kompassia”, toteaa Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Mika Sutinen. ”Ellun Kanat ottaa taas loikan ja uuden toimarin on täytettävä vaativat saappaat”, Sutinen lisää.
Uuden toimitusjohtajan haku alkaa virallisesti 4.3. ja päättyy 2.4.2024